Mika Poutala
Kansanedustaja, Yrittäjä, Olympiaurheilija
" SILTOJEN RAKENTAJANA ERILAILLA AJATTELEVIEN IHMISTEN VÄLILLE "
Olen nuoresta asti ollut innostaja ja asioiden käynnistäjä.
Jo päiväkodista lähdettyäni opettajat harmittelivat, että nyt ulkoleikkejä on vaikea saada käyntiin, kun Mika ei ole enää niitä käynnistämässä. Myös urheilussa olin kokoava voima monessa yhteisessä hankkeessa. Koski se sitten kansainvälisen lajiliiton päätöksiä tai yhteisten tempausten järjestämistä.
Ihmisten yhteen saattaminen ja innostaminen on ollut aina mulle tärkeää. Politiikka on ollut takaraivossa yli kymmenen vuoden ajan. Jotenkin olen tiennyt, että se tulee olemaan osa mun elämää jossain vaiheessa. Nyt on sen aika!
Yrittäjyydestä on tullut mulle intohimo ja ura, huippu-urheilun jälkeen. Olen ymmärtänyt, miten suuressa roolissa pienet ja keskisuuret yritykset ovat Suomen talouden kannattajina. Lähes kaikki uudet työpaikat 2000 luvulla on syntynyt pieniin ja keskisuuriin yrityksiin.
Lähdin mukaan kuntavaaleihin 2021 ja tulin selkeästi valituksi. Olen nauttinut kuntapolitiikasta jopa enemmän kuin uskalsin ajatella. Olen myös huomannut, miten ajatuksiani kuunnellaan ja niillä on ihan oikeasti merkitystä.
Tulin valituksi 4883 äänen turvin eduskuntaan huhtikuussa 2023 Uudeltamaalta. Haluan toimia siltojen rakentajana erilailla ajattelevien ihmisten välille. Yhteistyössä on voimaa. Päätökset tulee tehdä rohkeasti ajallaan. Moni tietää, mitä pitäisi tehdä, mutta ei tee, koska osa päätöksistä ei ole suosittuja. Nyt on aika muuttaa tämä vahingollinen trendi. Vielä ei ole liian myöhäistä. Jos nyt mikään ei muutu, meidän lapset ja lapsenlapset on todella isossa pulassa.
" Jokaisessa tilanteessa työn tekeminen tulisi olla kannattavaa "
" Hyvinvointi ei ole pelkästään fyysistä hyvinvointia "